tiistai 5. elokuuta 2014

Marjastan, siis olen

Keski-iän iloja. Ranking-listan yläpäässä aina romanttisten illallisten ja rakkauden täyttämien kaupunkilomien kanssa, ylellisten kauneushoitojen ja vartalonkuorintojen edellä.

Mikäpä voittaa sen tunteen, kun saa kouraansa sopivan kiinteitä ja kypsiä mustikoita, sieltä alalehdiltä. Tai silmiin osuu sellainen vattupuska, jonka muut ovat ohittaneet? Tämä on ollut iloni nyt muutamien vuosien ajan, on helppoa häippäistä puskiin muutamiksi tunneiksi ja olla omassa rauhassaan, tekemässä hyödyllistä hommaa sekä perheen että itsensä vuoksi.

Harmi vaan, että tänä vuonna vattuja saa hieman metsästää.Ne nyt muutenkin ovat suhteellisen vittumaisia kerättäviä, kauheassa louhikossa tai heinien keskellä. Mustikkaa tulee, vaikka etukäteen povattiin huonoa satoa. Meidän piti ostaa uusi pakastinkin, kun edellinen tuli täyteen. Olen päivittäin kerännyt kolme-neljä litraa, sillälailla fiilistellen, ilman poimuria. Suurin syy poimurin käyttämättä jättämiseen on toki se, etten kauhonut sillä kuin roskia. 

Facebookissa ihmiset hehkuttavat kanttarellejä ja suppilovahveroita. Minä en pidä sienistä, mutta suuri haave olisi löytää niitä, metsässä samoilu on vähän kuin aarteenetsintää. En ole nähnyt sienistä mitään osviittaa. Naapuri vinoili, että meinasi laittaa mulle kuvaviestin, kun melkein tallasi kanttiksiin sienimetsällä.

Niin ne toiset.

Lähdin tänäänkin Jyväskylän reissun jälkeen vattupuskiin, tosin heitin siipalle että vitsi, nyt kun syötiin tortilloja niin ihan varmaan mun täytyy tulla sieltä metsästä kesken kaiken pois. ( näin sivistyneesti muotoiltuna).

Onneksi vattupaikka on aika lähellä kotia.

Ei kommentteja: