perjantai 1. helmikuuta 2013

Reissun jälkeen...mitä nyt?

Ensi talven matkat ovat olleet myynnissä jo pitkään. Parhaat varmaan menneetkin jo, mikä on vain hyvä, sillä kaukomatkaan ei nyt ole varaa. Siippa vaatii, että matka on säästettävä etukäteen, ja suurinpiirtein olen siinä onnistunutkin. Muutaman tonnin heittoja ollut budjettilaskelmissa, mutta asiat tuppaavat järjestymään kun sille päälle satun. Kaikki olimme valmiit jäämään Thaimaahan ja palaamaan sinnepäin maailmaa uudelleenkin. Minä NIIN tykkäsin kun oli lämmintä ja valoisaa.

Nyt ei ole pokkaa alkaa suunnitella kaukomatkaa tämän vuoden puolelle. Siippa tosin täyttää pyöreitä, ja avasin neljä vuotta sitten säästötilin, että alkaisin säästämään Route 66 matkaa varten, synttäreiksi. Rahat on tuhlattu muihin reissuihin , valitettavasti. Aina uudestaan. Tavoitteena onkin, että ajellaan USAssa seuraavilla pyöreillä kymmenillä sitten.

Kaupunkilomia on pohdittu, Lontoo, Pariisi, Praha? Barcelona? Entäs jos ensi kesä on yhtä syvältä kuin viime vuonna? Koko kesä meni sitä odottaessa, onneksi meillä oli kesä Thaimaassa.
Ehdottelin tässä jo viikon matkaa Kreikkaan, Kroatiaan tai manner-Espanjaan. Toisaalta reissuun pitäisi sisällyttää jo enemmän kuin edellisiin lomiin, toisaalta viikko on niin lyhyt aika, että sen voi rauhassa viettää vedessä. Kaupunkilomassa mietityttää se, jaksaako kukaan jonottaa museoihin tai muihin nähtävyyksiin. Kaupunkiloma vaatii aikamoista tallailua, jaksaako nuoriso kun me istahdamme oluelle katselemaan vilinää? Kaupungeissa on myös kallista, ainakin Pariisissa ja Lontoossa.

Pitänee testauttaa perhe viettämällä Helsingissä pari paivää, ravata Suomenlinna, Korkeasaari, Kansallismuseo ja Linnanmäki, istua satamatorilla ja kirkonrappusilla sekä penkoa Roban putiikkeja. Siinähän sen näkee sitten, että mennäänkö kuitenkin Kreikkaan.

On minulla eräs kierohko kikka, jolla saan siippaa myötämieliseksi reissua kohtaan. Sitä kutsutaan sisustamiseksi. Keittiökin pitäisi rempata, kaikenlaista laittoa olisi. Tässä kotona pyöriessä tulee kaikenlaista mieleen, mutta jos reissu on varattuna, tai edes suunnitteilla, asiat priorisoidaan niin, että joutavanpäiväiset sisustusideat jäävät toiseksi. Ikeastakin ostetaan vain kynttilöitä.   

Afrikkakin on siellä haaveissa. Ehkä odotan vielä muutamia vuosia, perhe tuskin innostuu vapaaehtoistyöstä . Tai jos saisi siipan vuorotteluvapaalle, jäätäisiin yhdessä ja lähdettäisiin reppureissulle vaikka Uuteen-Seelantiin.

Tai jos tilaisi pari keittiökuvastoa?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Meillä meni nyt remontti edelle kun keittiöremppa alkoi. Mutta täytyy sanoa, että matkalehdet on ihan yhtä suuressa käytössä kuin sisustus- ja keittiölehdet;) Jospa sitä jossain pääsis ens talvena käymään..
Mutta noin meilläkin on menty, että ensin matkat, sitten muut hömpötykset!
-Anu