torstai 23. joulukuuta 2010

Egyptiin menossa

Kyllä näin. Vuosi säästetty rahaa ja kahden viikon loma Hurghadassa edessä. Minä en ole koskaan reissannut Euroopan rajojen ulkopuolella ja hieman jännittää . Tuttavapiirissä on tosin monia, jotka ovat käyneet ko.maassa sekä monia, joiden tutut ovat käyneet ko.maassa. Mitä kaukaisempi tuttava, sitä rajummat vatsataudit, varastelut, lähentelyt ja hain leukojen jättämät arvet.

Hmm. Olen valmistautunut lukemalla riittävästi historiaa ( oppaat osaavat kyllä yleensä tiivistää kompaktisti auringon ja alkoholin turruttamalle turistille sopivan määrän faaraoita ja muista sellaisia asioita), matkustustiedotteita ( Hurghadan eteläpuolella miinoja, varovaisuutta noudatettava koko maassa...), hankkinut rokotteet ja ensiaputarvikkeet, kyllä, olen ostanut myös käsidesiä. Arabian kieltä en ole vaivautunut opettelemaan, eikai siellä kukaan länsimaista naisturistia kuuntele? Miestä olen prepannut olemaan skarppi ja vahtimaan minua ja kolmea mukaan lähtevää nuorta neitoa haukan lailla. Hotellin pihalta ei ole asiaa mihinkään ilman aikuisia. Aamupala syödään kunnolla ja mennään ajoissa nukkumaan. Aurinkorasvaa käytettävä, ja olkapäät ja polvet peitettävä jos meinaa mennä moskeijaan.

Suunnitelmissa on pientä shoppailua, en tosin tiedä miten se toteutetaan, kun liikumme näin laumana. Hurghadassa on kuulema länsimaalaistyylinen ostoskeskus, joten sinne kai sitten. Edullisia merkkivaatteita ja niiden jäljennöksiä. Luxorin ja Kairon retkien lisäksi vesipuistoja, basaareja ja mahdollisesti snorklausta.

Tämähän oli se juttu just, että ei ne hait ole vaarallisia. Että siellä korkeintaan on riuttahaita eivätkä ne tee mitään.

Joten pieni " ehkä" vielä siinä snorklausretken kohdalla, mutta muuten tarkoitus on kyllä liikkuakin. Nähkääs vaikka vuoden yrittämisenkään jälkeen en näytä hyvältä bikineissä, näytän ihan normaalilta kokouimapuvussa. Kahden viikon löhöilyn jälkeen näyttäisin kamalalta myös ahtaassa kokouikkarissa.

Lupaan siis uida tunnin päivässä ja syödä pizzaa vain joka toinen päivä. Hiilihydraatit nautin nestemäisessä muodossa ja joskus hedelminä ( esim. sitruunaviipale ). Lisäksi lupaan kertoa reissun jälkeen kokemukset tuoreeltaan tällä kanavalla.

Ei kommentteja: