perjantai 24. syyskuuta 2010

Minä, muinaisjäänne?

Omasta murkkuiästä ( tyhmä sana, sori UMA ) on vierähtänyt aikaa vaivaiset 28 vuotta. Noin. Muistan kuitenkin aika hyvin yläasteaikani, mitä sitä touhuttiin ja missä. Ei ollut kännyköitä, ja omat vanhemmat, vaikkakin asettivatkin tiukat kotiintuloajat, olivat lienee OMAn nuoruutensa muisteloissa eivätkä voineet kuvitellakaan, mitä Linnoituksen vanhoissa vallihaudoissa tapahtui perjantai-iltaisin. Tai missä käytössä uimakopit olivat. Äitikin alkoi haistella hengitystä kohtalaisen myöhäisessä vaiheessa.
Meidän varhaisnuorisolla ei ole cityä, mitä kiertää, ainakaan vielä. Kotona vietetään aikaa, ja kavereita kyläilee mukavasti. Kun minä aikoinani istuin Mooken, Mikan ja Samin kanssa Huhtiniemen rannassa Juicea tai Brucea kuunnellen ( ja tupakkaa poltellen ), meidän nuoriso istuu meillä. Tosin ehkä liian aikaista iloita, ikää tässä on kuitenkin muisteloiden välissä vajaa parisen vuotta...( minä muistelen siis 15-vuotiaan elämää, ja meillä eletään 13-vuotiaan elämää).
Poikakaverikulttuuri on ihan erilaista nykyään. Niitä alkaa olla jo viitosluokalla. Ja seiskaluokalla pitäisi päästä yökylään. Nyt se antiikkinen ajattelu astuu esiin.
" äiti hei, mitä eroa siinä on, onko meillä tyttö vai poika yökylässä? "
" siis miks te ette voi antaa mun mennä sinne yöks? "
" Mitä te oikein pelkäättte? "

Tässä vaiheessa sanon jämäkästi, että en minä mitään pelkää, mutta meistä se ei nyt ole mitenkään soveliasta ja kyllä sitä ehtii myöhemminkin".
Tytäs oli hetken hiljaa ja oli sitten aika itsetyytyväisen näköinen ja sanoi että joo, kyllä mä NYT tajuun mitä te pelkäätte".
Ja lähti hymyillen toiseen huoneeseen.
Tämähän rauhoitti äitiä kummasti.

Ei kommentteja: