tiistai 2. kesäkuuta 2009

Lemmikkieläimistä

Tämän jutun aiheen sain viime yönä kahden aikaan, kun Lemmikkimme Manteli jahtasi olematonta saalistaan tai häntäänsä makuuhuoneen ovan takana. Ohjelmassa oli äänekkäitä syöksyjä ja rätkähdyksiä. Vielä jokin aika sitten se huvitteli vahtimalla varpaitamme, ja iskemällä kiinni heti kun jalkaterä vähän peiton alta vilahti.

Sillä on myös kummallinen tapa haluta komeroihin tai suljettujen ovien taakse. Ihmekomerommekin edessä se maukuu monesti tosi surkeana. Vessojen ovethan meillä pidetään raollaan, ja tytteli osaakin hoitaa asiansa oikeassa paikassa.

Mitä nyt joskus sattuu suihkuttamaan vähän yli laidan..

Halusin kissan remonttiaikaisten traumojeni johdosta; nakkiinhan jäi muistaakseni viisi ja Rakentaja nuiji muutaman. Olivat vielä jääneet peräpäästään satimeen, ja kolistelivat takapuoli raudoissa allaskaapissa. Se oli jotenkin kammottavaa. Ja kun nukuimme kaikki olohuoneessa - siinä aamuhämärässä herätä hiljaiseen rapinaan ja huomata, että nyt se meni tyttöjen sängyn alle...

Nyt on vipeltäjiä ollut sisätiloissa tasan kerran, ja silloinkin se tuli Mantelin suussa...vinkuva päästäinen. Nakkasin kissan saaliineen päivineen ulos. Tällä hetkellä eivät vaivaa kuin oravat, joiden pesä on jossain kattorakenteissamme. Poikaset näyttävät pitävän kissaamme ihan kaverina.

Mutta kun illalla nuorimmainen menee nukkumaan, käpertyy Manteli hänen viereensä ja haluaa myös kuunnella iltasatua. Joskus se suostuu nukkumaan jopa kainalossa. Ihka elävä pehmokissa unikaveri...voiko ihanampaa olla?

Ei kommentteja: