keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Aikuisiän leikit ja harrastukset

Kehityspsykologiasta ovat tuttuja lasten leikkien kehittyminen rinnakkaisleikistä rakenteluleikkiin,  sääntöleikkeihin ja roolileikkeihin.  Aikuisiän leikit ovat vähemmin tutkittuja tai ne on verhottu harrastusten muotoon. Ihan selkeitä leikkejä on kuitenkin eroteltavissa myös aikuisten muka niin tärkeistä asioista.
Rinnakkaisleikkiä tapaa esimerkiksi leikkipuistoissa, joissa äidit touhuavat omien lapsiensa kanssa, vierekkäin samalla hiekkalaatikolla mutta täysin omaa jälkeläistään seuraten. Saatetaan jopa vertailla oman lapsen kehitystä toiseen, aviomiestä, huushollausta. Uskokaa tai älkää, tuo leikki saattaa kehittyä raadolliseksikin.Kuten rinnakkaisleikki taaperoilla, tosin hiekan sijaan saattaa lentää verbaalisia piikkejä.

Rakenteluleikissä palikat ovat jo suurempia ja koottavat lelut haastavampia.Tämä on usein miespuoleisten aikuisten mieleen, mikä onkaan hauskempaa kuin autojen tai huonekalujen kunnostus. Maata auton alla/ päällä/ sisällä  kyynärpäitä myöten öljyssä ja kasata jotain, jolla pääsee vielä liikkeellekin. Lapsuuden kuralätäkkömeininki ja mutavellissä läärääminen vaihtuvat vain moottoriöljyyn. Mustan naaman kirkastavat innosta loistavat silmät.

Naisilla tälläinen leikki, kotileikin jalostuneempi versio ilman sitä inhottavaa arkiaspektia on sisustus. Stailataan kotia, pihaa, mökkiä kuten pienemmät versiot nukkekotejaan . Valitettavaa on, jos miesten ja naisten leikit eivät kohtaa, naisen stailausta häiritsee miehen ( olemassaolo ) leikkien lieveilmiöt, kuten rakenteluleikin leviäminen asuintiloihin, rakentelussa käytettyjen vaatteiden tai työkalujen säilyttäminen esimerkiksi olohuoneen takan päällä.

Sääntö-ja roolileikkejä treenataan sitten työelämässä. Tässä vaiheessa leikkien kehitystä tulevat valitettavasti yhteiskunnan normit jo niin selkeästi tietoisuuteen, että ihan lekkeriksi on hankala heittää.  Joskus olisi hauskaa irroitella ja lähteä palaveriin prinsessamekkoon pukeutuneena.

Leikki on lapsen työtä. Aikuisetkin tarvitsevat sitä. Nykyään olisi suotavaa leikkiä enemmänkin, sillä leikkiessä sosiaaliset taidot kehittyvät. Ilman niitä ei elämässä pärjää, sillä vaikka virtuaalitodellisuus vie yhä enemmän aikaa, on se edelleen vain yksi osa elämää. Onneksi.

Ei kommentteja: