maanantai 22. joulukuuta 2008

Lapsellisuuden huippu?

Nonniin. Siivoukset on tehty, kinkku odottelee paistoa ja kuusi kannettiin juuri sisälle sulamaan. Joulukoristeita olen lisäillyt pikkuhiljaa, ja tänään hain kuusenhavuja metsästä ja koristelin sisäänkäynnin. Kelpaa pukin tulla lahjoja tuomaan.

Juuri niitä paketoin eilen puolen yön aikaan itsekseni. Viiniä lipitellen. Nelikymppinen , joka varmistelee vieläkin, että saa paketteja. Muistan lapsuusajoilta, kuinka pelkäsin, etten saisi paketin pakettia. Kun pukki sitten kolkutteli ovea, juoksin aikuisten ohi ja kaappasin korin päältä suurimman paketin ja hävisin sen kanssa oven taakse, nurkkaan piiloon. Puristin pakettia tiukasti - loppujen lopuksi se olikin minulle. Se nukke minulla on mummolassa vieläkin tallella.

Mutta- parasta kuitenkin varmistella. Marketista ostin naamarasvaa, laiton purkkiin kauniin kääreen ja kirjoitin korttiin: " Jouluiloa Hansulle toivoo Harrison Ford." Joulumessuilta tarttui mukaan kaunis ruusukvartsikoru - Hyvää joulua Hansulle toivoo Colin Firth. Anttilassa oli kirja, jatko-osa Ken Folletin Taivaan pilareille. Se oli pakko saada. Kysyinkin mieheltäni, ostetaanko tuo minulle joululahjaksi. Joo, ostetaan vaan , sanoi puoliso. Pakettikorttiin kirjoitin kuitenkin että rauhallista joulua Hansulle toivoo Richard Gere.

Romantiikka kukkii joulunakin. Nyyh.

Ei kommentteja: