Unennäkyjä taas

yksy on alkanut vauhdikkaasti, harrastuksia on enemmän ja autoiluakin. Työelämäkin on alkanut jyllätä ja sen henkinen kuormittavuus on ollut raskaampaa kuin viime vuosina. Tämä henkinen puoli haittasi unensaantia ja alkuyöt menivät sängyssä pyöriskellen. Onneksi tässä muutama yö sitten sain taas akut ladattua täysille, sillä kuulkaas pääsin taas lennolle.

Beigeen takkiin pukeutunut pitkäjalkainen murhaaja ajoi minua takaa myrkkyruiskun kanssa. ( Juu, olen lukemassa Anna Janssonin uusinta...) Pakenin äijää Jyväskylän keskuspuistoon, ja tajusin karkuun juostessani, että nyt pääsen lentämällä pakoon. Lensin korkealle, näin kirkon ja sitä ympäröivät laajat aukiot ,maisemat siis kuitenkin erilaiset kuin todellisuudessa. Ilmeisesti ruumiistairtautumisesta ei ole kyse...

Lentoahan ei voi itse säädellä, joten lentokorkeus alkoi tahtomattani hiipua ja huomasin olevani hiihtoputkessa, jonka toisessa päässä murhaaja odotti. Olo oli kauhea, syöksyin suoraan häntä kohti.. Rukoilin, että Jumala, auta minua, auta!

Yhtäkkiä tunsin, kuinka jokin kannatteli minua ja nousin ylöspäin, pois murhaajan ulottuvilta. Leijailin yhä ylemmäs, taivaaseen. Ja siellä pilven reunalla istui Jumala, violetti turbaani päässään piippua poltellen.

Jumalalla oli ruskea iho, ruskea pieni parta ja kippuraiset tossut. Hänen vieressään pilvenhattaralla istui kirkkaanpunaisiin vaatteisiin pukeutunut nainen, jota en erottanut tarkasti.

Jumala moikkasi minua ja minä sanoin että "kiitti, Jumala".

Voihan räkä!

Urheilija ei tervettä päivää näe. Aloitin taas koulun alettua hyötypyöräilyn, elikkäs ajoin puolet työmatkasta pyörällä. Autoilin siis puoleen väliin, jätin auton parkkiin, hyppäsin fillarin selkään ja poljin. Ylämäkiä ja alamäkiä 8 km, noin 25 min. Ja kotimatkalla sama juttu. Viikko meni, ei sitäkään, kun iski flunssa. Jouduin huilaamaan kuntoilusta viikon, ansiotyötä eikä kotitöitä lasketa. Ei tietenkään. Sitten jatkoin jumppaa ja pyöräilyä kaksi viikkoa. Ja taas sama juttu! Yhdessä iltapäivässä kehkeytyi hirveä räkätauti, yskä ja vitutus. Korvat lukossa puolet aikaa ja nenä nilellä niistämisestä. Eikä puhettakaan edes pihatöistä!
Henkinen puoli on oma lukunsa, sillä en ole niin sairas, etteivätkö tekemättömät kotityöt ottaisi päähän. En pysty sairastamaan levollisin mielin, kun kämpässä haisee paska. Kaupassa on käytävä, ruokaa laitettava ja pyykkiä pestävä. Ansiotyössä käyn, koska kuvittelen olevani korvaamaton. Loppuajan kiukuttelen kotona muille, jotka ovat myös sen verran räkäisiä, etteivät jaksa osallistua kotitöihin.
Pattitilanne alkaa onneksi hieman helpottaa, sillä esikoinen on parantunut ja lupasi korvausta vastaan huolehtia siivouksesta. Siippakin alkaa olla terve, ja sai ambulanssinsa katsastettua! Hänen hyvää mieltään ko. asiasta kannattaa hyödyntää ja vaatia vienosti pihasiivousta. Riittävästi myös olutta, niin ruokapuoleenkaan ei tarvitse niin käestää.
Minä yritän tässä huilata hetken, jotta pääsen taas ensi viikolla pyöräilemään ja yritän keventää myös ruokavaliotani, sillä paino tuppaa aina nousemaan, kun ei pysty liikkumaan.
Ja sehän se vasta rassaakin.