Liinavaatteista

Jo lapsuudesta muistan sen ihanan tunteen, kun pujahti puhtaiden lakanoiden väliin. Mistä lienee intoni virinnyt, mutta puhtaat petivaatteet ovat edelleen itselleni erittäin tärkeä asia. Rakastan kahisevia lakanoita, jotka on pedattu niin tiukkaan, ettei yksikään roska jää poimuihin. Hieman viileä makuuhuone, tuuletetut peitteet...aah.
Siksi meille rakennettiin parvekekin. Vain petivaatteitten tuuletusta varten. Tunnustan teille, että olen lapioinut parvekkeen lumesta vain kerran tämän talven aikana, hyi. Tuuletetut peitteet ja raikas peti ovat siis olleet saavutettavissa vaikka viikottain, minä olen vain ollut laiska.

Vaihdan toki lakanat viikottain, joskus hurahtaa tosin kaksi. Mankeliakin kaipasin, mutta sen sijoitus olisi pitänyt suunnitella jo rakennusvaiheessa. Nyt en todellakaan viitsi roudata mankelia komerosta olohuoneen antiikkipöydälle mankelointia varten. Lakanoita on vaikeaa vetää yksin, mutta tyynyliinat silitän.

Sitten . Olen miettinyt, että onko vallalla käsitys, että kun kerran on " kapiot" laitettu, ne kestävät hamaan kuolemaan saakka? Nimittäin minulla on käytössäni sekä mummoni että äitini keittiöpyyhkeitä ja aluslakanoita. Hemmetin hyvää puuvillaa.

Toki on sitten sitä anttila- ja ikealaista laatuakin. Ei valittamista, mutta elämä on. Pyyhkeitä ja peitteitä pestessäni jotenkin ymmärsin, että hitto vie, minähän voin vaikka uusia nämä. Miten olinkaan ajatellut, että pyyhkeiden pitää kestää loppuelämän? Annoin miehelle remonttiautonkorjausräteiksi pahimmat värivirheiset ja ostin ilolla Hemtexistä uusia tilalle. Laitoin varapeitoksi oman, 15-vuotiaana saamani peiton ja ostin kahisevan untuvapeitteen Ikeasta 15 eurolla. Ihan itselleni.

Ystävät tulivat kerran yökylään ja siinä loppuillasta sijasin siskonpetiä olohuoneen nurkkaan. En tiedä kuinka tulin valinneeksi sellaiset lakanat, mutta siinä sijatessa sattui aluslakana repeämään halki, ihan kuluneisuuttaan.

Huokailin sitten että tälläisiä nämä lakanat on, anteeksi. Pitäisi ostaa uusia, mutta kaikki rahat menee remonttiin tms...

JOLLOIN ystävättäreni aviomies totesi kummastuneena että mitä, eikö noita lakanoita voisi parsia?

Naistenpäivää

Eihän sitä kummemmin juhlittu meilläkään, itse asiassa ei ollenkaan. Parempi puolisko tuli tänään töistä ja kävimme läpi tavanomaisen keskustelumme.
Puoliso: ( astuu sisään ) NO HUH huh.
Minä: jaa, terve. Oliko kova päivä?
Puoliso: Joo, kova päivä oli . Huh huh.

Ihmettelin sitten kun kaverilla oli pahvilaatikko mukanaan. Vitsailin , jotta olisikos se myöhästynyt naistenpäivälahja? Heh heh, viimeisiltä 15 vuodelta? ( no huh huh...) Itse asiassa tämä paketti liittyy sinuun, joo-o, voisihan tämän niin ajatellakin, sanoi Mies purkiessaan paketin sisältöä.
Näytti kappaletta minulle. Ymmärsin sen liittyvän autoon.

-???
- Audiin. ( Hymy).
-Mikä se on?
- Vakionopeussäädin.

Ymmärsin ilahtua, totesin , että onko tämä nyt sellainen vempele, että pitkillä matkoilla voin ajella rauhassa, eikä minun tarvitse välittää peltipoliiseista eikä niistä tavallisistakaan ( paitsi komeista ). Näin on, nappia painamalla säädetään kuulema vakionopeus, rajoitusten mukaan. Hyvä vehje sellaisille, joilla on raskas kaasujalka.

Varmistin vielä, että laitehan on hyödyllinen juuri pitkillä matkoilla. Niinpä. Ja sellaisia meillä tehdään korkeintaan neljä-viisi kertaa vuodessa.
Jolloin siippa ajaa:)