Mitä meille kuuluu?

Lomat ovat loppuneet ja koulutyö käynnistynyt. Erinäisistä seikoista olen huomannut, että perheemme on siirtynyt eri vaiheeseen, kehityspisteeseen tai ihan mihin vain, viime vuoteen verrattuna. Näitä seikkoja ovat esimerkiksi äidin vapaa-ajan lisääntyminen, äidille ennen kuuluneiden kotitöiden aavistuksenomainen väheneminen, arkiaamujen helpottuminen, vanhempien kahdenkeskisen hereilläoloajan niukkeneminen, arvokeskustelujen lisääntyminen, uusien hankintojen ja tarpeiden jatkuva esilletulo sekä rahanmenon katastrofaalinen kasvu.

Meillä ei siis ole enää ihan pieniä lapsukaisia, vaan vähän isompia koululaisia.
Avaampa hieman noita yllämainittuja kohtia. Vapaa-aikani on siinä mielessä lisääntynyt, että nuorison harrastukset ovat vähentyneet: viuluharrastus ( 2 krt vko ) vaihtui tanssiin ( 1 krt vko ) .Huiluharrastus ( 2 krt vko ) tapahtuu koulun jälkeen, ei siis vaadi välttämättä kuskia. Kuntokeskus on melkein vieressä, joten sinne ehtii kymmenessä minuutissa, eivätkä minua kaipaa jumpan aikana ketkään.
Kotityöt ovat vähentyneet, sillä esikoinen siivoaa huoneensa itse, imuroikin ja vaihtaa lakanat. Pyykitkin kulkeutuvat nykyään pyykkikoriin, tai ainakin kodinhoitohuoneen lattialle. Kuopuksenkin huone pysyy siistinä, sillä lomalla tehdyn remontin jälkeen suurin osa leluista ja muusta ryönästä on lelukomerossa tai muuten vain lajiteltu kierrätykseen. Neidit vastaavat vielä pääsääntöisesti yläkerran aulan ja vessan siisteydestä tai siivottomuudesta.
Nii-in. Olen laskenut rimaa jonkin verran:)

Arkiaamuista sen verran, että yläkoululainen on meikannut jo itsensä, kun minä herään. Syönyt aamiaisen, ja pakannut laukkunsa. Vielä kun keittäisi minulle kahvit niin hienoa olisi...kuopustakaan ei tarvitse enää niin paljon hoputtaa. Hampaatkin peseytyvät.
Helppoa on, eikö.
Meillä vanhemmilla ei tosin paljon yhteistä aikaa ole, kun minä nukun, lähtee siippa töihin ja kun tulen jumpasta, hän on jo täydessä unessa. Mutta siihen olen tottunut. Eläkkeellä sitten pöllytetään peittoja...

Rahanmenosta sen verran, että kasvava nuori itsestään huolehtivainen ja trenditietoinen nuori nainen tarvitsee kaikkea jatkuvasti. Ja nelikymppinen nainen, okei vähän yli, tarvitsee yhä enenevässä määrin kaikenlaista turvatakseen kukkean olemuksensa. Lähes viisikymppinen mies tarvitsee kaikenlaista virikettä pysyäkseen kotitontilla, ( moottoripyörävaihe meni ohi...)Onneksi perheessä on kymmenenvuotias, jonka maailmankatsomus on sitä luokkaa, että rahat säästöön ja mukavat vaatteet päälle. Elämässä ei hötkyillä, vaan nukutaan aamulla mahdollisimman pitkään. Hän on omaksunut trendeistä muodikkaimman, slow-lifen, ihan itsestään.

Nukkumaanmenosta

Ihan totta. Amerikkalaisissa elokuvissa lapset käyvät kauniisti sanomassa vanhemmilleen hyvät yöt ja poistuvat sitten yläkertaan. Joissain nykyaikaisemmissa versioissa vanhemmat peittelevät lapset, ja sammuttavat sitten yövalon ja laittavat oven kiinni. Hyvää yötä.
Olen nyt kolmetoista vuotta tehnyt käytännön nukkumaanmenotutkimusta meidän perheessä, ja päätynyt seuraavaan tulokseen: Ensimmäisen ikävuoden aikana ei ollut niin väliä, mihin vuorokauden aikan Nukkumatti tuli, pääasia oli, että se hetkuttelun ja vatkuttelun ansiosta käväisi joskus. Seuraavien vuosien aikana, ns. taapero- vaihe, nukkumaan rauhoituttiin äidin tai isän läsnäollessa, silittelyyn tai lauluun. Meillä isän ollessa yö-aamu-päivä-ilta-vuorossa ei haitannut, vaikka nukahdettiin äidin viereen. Mutta milloinkaan ei laitettu sänkyyn ja sanottu että hyvää yötä. Piste.
Leikki-iässä nukkumaanmeno oli muistaakseni yhtä yksinkertaista, vaikka voi olla, että aika kultaa muistot. Iltasatu, iltalaulut ja jossain vaiheessa satukasettien kuuntelut. Tosin sängyn vieressä piti istua niinkauan ennenkuin uni tuli.
Mutta se tuli kuitenkin ennen omaa unta.
Nyt olen huomannut, että tämä nukkumaanmenotouhu alkaa olla ihan mahdotonta, ja tähän täytyy oikeasti kehittää jotain järkevää systeemiä. Iltapuuhat aloitellaan koululaisten kesken ( joista toinen illantorkku ja toinen illanVIRKKU ) periaatteessa puoliyhdeksän aikaan, siis noin arkielämässä..., siihen kuuluu siis iltapalat ja syömiset ja peseytymiset.
Mutta paskat, ei se niin vaan mene. Tiedättehän, että perheen aikuisten olisi suotavaa viettää joskus kahdenkeskistä aikaa? No, jos puoliso ajaa rekkaa aamuviidestä iltaseitsemään, Nukkumatti tavoittaa hänet pian iltauutisten aikaan. Viikonloppuisin yhteinen aika on parasta sovittaa aamukolmen ja -neljän välille ( ellein silloin ole kolmatta petikaveria). Syystä että:
" Menkäähän jo nukkumaan".
" Me laitetaan tää ovi kiinni, ettei elokuvan äänet häiritse teitä"
"Miksi sä siinä oven takana, ai et löydä laturia"
" Mene etsimään se laturi"
" Ai kasvukipuja, pakottaako jalkoja? Mä haen lääkettä."
"Ei se mitään, että unohdit ympänläksyn. Hoidetaan se aamulla."
" Ei kun mene nyt vaan omaan sänkyyn, tulet sitten yöllä jos heräät"

Kaiken säätämisen aikana saattaa olla niin, että komeampi puolisko nukahtaa. Sellaistahan elämä on.