torstai 22. huhtikuuta 2010

Läksyjenteosta

Vaikka olenkin opettaja, jopa erityinen sellainen, en ole saanut lapsiani innostumaan läksyjen teosta. Kohtuullisen kireä on tunnelma useinkin, kun työ-ja koulupäivän jälkeen väännetään läksyjä keittiön pöydän äärellä, minä siinä samalla ruokaa tehden ja astianpesukonetta täytellen tai tyhjennellen...
Ei suju esikoisen murtoluvut ja jakolaskutkin ovat unohtuneet. Arvatkaapa vaan, onko minulla kärsivällisyyttä istua viereen piirtelemään murtolukukakkuja...ja onko esikoisella valmiutta ottaa neuvoja vastaan?
Kuopus veteli desimaaleja hihasta. Monisteen alareunaan piti muodostua järkevä lause , sillä oikea vastaus vastasi tiettyä kirjainta. Vastaukseksi tuli " TURPA MUTU SUUTARI". Jotain oli ilmeisesti mennyt pieleen.
Satuin ihan silkkaa uteliaisuuttani vilkaisemaan saman henkilön äidinkielen vihkoon. Läksynä oli ollut lukea asiateksti ahvenesta ja vastata kysymyksiin. Selitä seuraavat sanat: Kalakukko. " Kukon ja kalan risteytys. " Heittouistin. " istuin, joka lentää esim. kolarissa." Ja sitä rataa. Opettajan kannattaisi todellakin vilkaista noita läksyjä useammin.
Nimittäin esikoinen kirjoitti tiukasti tekstiä ruutuvihkoonsa. " Äiti, eiks ole hyvä, kuuntele! Hatut on semmosii asioita mitkä laitetaa päähän ja myssyt on melkee samanlaisii mut sellaisii pipon muotosii."
No joo, vastasin. Eikös ne päähineet voi sillai määritellä.

" hei äiti"...esikoinen sanoi, " tää on hissan läksy."

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Matkalukemista

Pääsiäisvierailulta piti vielä ajaa kotiinkin, ja esikoinen halusi matkalukemista. Lupasin katsoa lähikauppojen ja ärrän lehtihyllyistä jotain .

Helpommin sanottu kuin tehty. Prinsessa-lehden tyyppiset ovat auttamatta liian pienille tarkoitettuja, puuhalehdet taaperoille ja lemmikkilehdetkin tylsiä. Niinpä katselinkin sovinnolla nuorille neideille tarkoitettuja lehtiä, joista Demi oli jo luettuna mukana. Se olisikin ollut lähes ainoa varteenotettava vaihtoehto, sillä siinä ei ollut järisyttäviä otsikoita. Kuten esimerkiksi: " 30 syytä, jotka tekevät naisesta säälittävän! Miehet listaavat . Hatha-joogalla iso o...( jotenkin näin se meni), Tissit! Mitä seksiunesi kertovat sinusta...jne .

On varmaan sanomattakin selvää, etten ostanut mitään.

Mutta se hatha-jooga alkoi kyllä kiinnostamaan...