Nyt ei puhuta siitä, kun mies sairastaa. Kaikkihan tietävät, millaista se on. Kun mies on sairas, hän on sairas. Silloin äiti hoitaa luonnollisesti kodin ja lapset, sehän on selvä se.
Äitikin sairastuu joskus, kuumeeseen, mahatautiin, noidannuoleen. Kun lapset ovat pieniä, omat sairastelut jäävät vähälle huomiolle. Työelämään paluun jälkeen äitikarhu voi olla pois töistä sairastuttuaan. Äidin rooli ei häviä mihinkään, vaan hän on sitä vaikka kuinka kuumeisena. Moni äiti pitää vielä kotona lapset, eikä vie heitä hoitoon päiväkotiin, jos on itse sairaana. Äitikarhut ovat nimittäin herkkiä kokemaan syyllisyyttä...
Äitikarhut käyvät kaupassa, ruokkivat ainakin jälkikasvunsa ja huolehtivat heidän tarpeistaan sairaanakin. Siivoamiset ja pyykkäämiset jätetään vähemmälle, ne äitikarhu hoitaa parannuttuaan. Kuten rästiin jääneet hommat ansiotöissäkin.
Isäkarhuilla voi olla vaikeaa löytää oikea suhtautumistapa äitikarhun sairastumiseen. Työnantaja ei hyväksy sitä, että isä jää kotiin sairasta vaimoaan hoivaamaan.Niinpä isäkarhu lähtee aamulla töihinsä, josta illalla tulee takaisin kotiin. Ja elämä jatkuu. Isäkarhut saattavat hetkittäin kokea, että niiltä odotettaisiin nyt jotain aivan MUUTA kuin arkena, siis silloin kun äitikarhu on tehokkaana hoitanut kaikki velvollisuutensa. Isäkarhua tämä saattaa ahdistaa, ja häntä alkaa kiukuttaa. Milloin tässä muillakaan on varaa sairastaa? Töissä pitää vaan raataa perheen eteen, eikä saa edes kiitosta, tai puhtaita sukkia.
Äitikarhu makaa sängyn pohjalla ja tuntee olonsa surkeaksi. Hän saattaa hetken huumassa ajatella, että perkele mulla on nyt oikeus maata tämä yksi päivä, lapsetkin ovat jo niin isoja että pärjäävät. Mitä hän isäkarhulta odottaisi, olisi hieman hellyyttä. Tarjoileehan hänkin isäkarhulle vuoteeseen kaiken, mitä tämä tarvitsee sairastuttuaan. Ilmapiiri muuttuu kohtalaisen kireäksi. Isäkarhu ihmettelee vaan sitä, kuinka äitikarhulla riittää voimia **ttuiluun. Noin sairaana.
Minäkin makasin eilen sängyn pohjalla. Pientä lämpöä oli. Mies tuli kysymään, tarvitsetko mitään kaupasta. Katsoin häntä voipuneilla silmilläni ja inahdin, että jos saisi edes suklaata, kun se auttaa rakkauden pulaan.
Mies toi neljä levyä Fazerin sinistä.
maanantai 31. elokuuta 2009
torstai 27. elokuuta 2009
Luovaa siivousta ja vähän muutakin
Koulua käyty lähes kolme viikkoa ja arjen struktuurit alkavat muotoutua. Torstaina siivotaan. Tai siis: rehellisesti se yksikön ensimmäinen persoona eli minä siivoan. Perheen passiivimuoto " Alva " sai potkut jo aikoja sitten. ( Palautettakoon mieliin, että Alva on muissakin perheissä se Joku tai Kuka. Joku vois imuroida ja Kuka on jättänyt voipaketin pöydälle.)
Maanantaisin kielikurssi ja kokoukset, tiistaisin pianonsoittoa ja uimaan, keskiviikkoisin jumppaa tai kokoustamista sekä musiikin teoriaa, torstaisin viulunsoittoa , perjantaisin huilunsoittoa ja bodyspinningiä. Lauantaisin ja sunnuntaisin löhöilyä , lukemista, puutarhurointia ja laiskottelua. Ja ehkä vähän jumppaa ja lenkkeilyä.
Tässä siis perheen naisväen harrastukset. Mies-raukka ahertaa töissä pitkää päivää koettaen kustantaa tämän kaiken. Elämä on.
Mutta siivoukseen. Tylsäähän se on. Valmistelen sen keskiviikkona niin, että periaatteessa pääsen imuriin kiinni heti töistä tultuani. Olen siis kerännyt irtotavarat ja vaatteet lattialta valmiiksi. Imuroin, pyyhin lattiat ja pölyt. Vaihdan lakanat ja pesen vessat.Pesen koneellisesti pyykkiä ja astioita.
Jotta homma olisi mielekkäämpää ( arkisessa aherruksessa ei siisti lopputuloskaan nimittäin lohduta kovin kauaa), olen kehitellyt erilaisia imurointityylejä. Imurin vartta voi myös heitellä näppärästi kädestä toiseen - minulla vaihdot sujuvat tyylikkäästi. Treenaan venytyksiä samalla kun kurottelen pölypalloja sänkyjen alta. Eniten inhoan imurin kovaa ääntä ja sitä, jos johto jää koneen alle ja kone ei luisukaan lattialla kevyesti. Silloin kiroilen hartaasti ja kovalla äänellä.
Moppauskin sujuu kevyesti, sillä olen jo vuosia sitten luopunut lattian pyyhkimisestä kontallaan. Tosin moppaus on huolettomampaa , mutta paskat siitä.
Viikkosiivous sujuu siis kohtalaisen kivuttomasti. Mopatessa voi kuunnella rokkia ja imuroidessa suunnitella, mitä kaikkea kivaa ostaisi sitten, kun on rahaa. Usein palkitsen itseni perjantaisin kukkakimpulla sekä viinipullolla. Onhan se mukavaa istua siistissä olohuoneessa, ihastella kukkia ja nauttia lasillisesta. Hyvän kirjan parissa.
Surullisinta tässä kaikessa on se, ettei aika tahdo riittää mitenkään niihin täsmäiskuihin. Komeroihin ehtii pureutua vai loma-aikoina. Arki-illat riittävät juuri tälläiseen huitaisuun, jonka voimalla selvitään seuraavaan viikkosiivoukseen saakka. Saunan pesukin vaatii jo struktuurin muuttamista,samoin pyykkien silitys.
Ja jossain välissä pitää kokata terveellistä ja ravitsevaa kotiruokaa. Siinä sitä vasta tarvitaan luovaa otetta ja mielikuvitusta.
Maanantaisin kielikurssi ja kokoukset, tiistaisin pianonsoittoa ja uimaan, keskiviikkoisin jumppaa tai kokoustamista sekä musiikin teoriaa, torstaisin viulunsoittoa , perjantaisin huilunsoittoa ja bodyspinningiä. Lauantaisin ja sunnuntaisin löhöilyä , lukemista, puutarhurointia ja laiskottelua. Ja ehkä vähän jumppaa ja lenkkeilyä.
Tässä siis perheen naisväen harrastukset. Mies-raukka ahertaa töissä pitkää päivää koettaen kustantaa tämän kaiken. Elämä on.
Mutta siivoukseen. Tylsäähän se on. Valmistelen sen keskiviikkona niin, että periaatteessa pääsen imuriin kiinni heti töistä tultuani. Olen siis kerännyt irtotavarat ja vaatteet lattialta valmiiksi. Imuroin, pyyhin lattiat ja pölyt. Vaihdan lakanat ja pesen vessat.Pesen koneellisesti pyykkiä ja astioita.
Jotta homma olisi mielekkäämpää ( arkisessa aherruksessa ei siisti lopputuloskaan nimittäin lohduta kovin kauaa), olen kehitellyt erilaisia imurointityylejä. Imurin vartta voi myös heitellä näppärästi kädestä toiseen - minulla vaihdot sujuvat tyylikkäästi. Treenaan venytyksiä samalla kun kurottelen pölypalloja sänkyjen alta. Eniten inhoan imurin kovaa ääntä ja sitä, jos johto jää koneen alle ja kone ei luisukaan lattialla kevyesti. Silloin kiroilen hartaasti ja kovalla äänellä.
Moppauskin sujuu kevyesti, sillä olen jo vuosia sitten luopunut lattian pyyhkimisestä kontallaan. Tosin moppaus on huolettomampaa , mutta paskat siitä.
Viikkosiivous sujuu siis kohtalaisen kivuttomasti. Mopatessa voi kuunnella rokkia ja imuroidessa suunnitella, mitä kaikkea kivaa ostaisi sitten, kun on rahaa. Usein palkitsen itseni perjantaisin kukkakimpulla sekä viinipullolla. Onhan se mukavaa istua siistissä olohuoneessa, ihastella kukkia ja nauttia lasillisesta. Hyvän kirjan parissa.
Surullisinta tässä kaikessa on se, ettei aika tahdo riittää mitenkään niihin täsmäiskuihin. Komeroihin ehtii pureutua vai loma-aikoina. Arki-illat riittävät juuri tälläiseen huitaisuun, jonka voimalla selvitään seuraavaan viikkosiivoukseen saakka. Saunan pesukin vaatii jo struktuurin muuttamista,samoin pyykkien silitys.
Ja jossain välissä pitää kokata terveellistä ja ravitsevaa kotiruokaa. Siinä sitä vasta tarvitaan luovaa otetta ja mielikuvitusta.
lauantai 22. elokuuta 2009
Rouvakin rakentaa
Remontit ja uudisrakentaminen ovat tietenkin molemmille kuuluva juttu, sehän on selvä. Jos kritisoin kasvihuoneen hidasta valmistumista tai sitä, että meillä on asuinrakennuksessakin vielä uupuvia kohteita, joku saattaa huomauttaa että tee itse. Mikäs sinua estää laittamasta niitä listoja? Laatoittamasta uunin edustaa? Maalaamasta kattoa?
No monikin seikka. Ensinnäkin olen sitä mieltä, että parisuhteessa molempien ei tarvitse päteä samoilla alueilla, olen täysin onnellisen tyytyväinen siitä, että mieheni osaa korjata ja huoltaa autot sekä rakentaa talon taikka kasvihuoneen. Tosin ei haittaisi, että hän osaisi käyttää imuria tai pesukonetta, mutta se on taas toinen juttu...
Minä ilmoitin tässä tänään, että olen hommia vailla. Että voisinkos tehdä jotain kasvihuoneen eteen. Mieheni ilmoittikin, että maalaushommia olisi tarjolla. Kun hän oli laittanut maalaustelineen, maalin, pensselin ja kuivaustelineen valmiiksi, aloitin urakkani.Keskeytin sen tosin useampaan kertaan, sillä täytyihän minun käydä laittamassa pyykit narulle, valmistaa ruoka, auttaa lapsia etsimään eräs kirje sekä siihen vastaamiseen tarvittava kirjepaperi...mutta sain kuitenkin maalattua ne muutamat vanerit - jopa kahteen kertaan.
Aikaisemmin, kun remontoimme taloamme, kiristelin useinkin hampaitani, kun ihmiset ihastelivat mieheni ahkeruutta ja kädentaitoja. On se upeaa kun rakentaa ja korjaa - ihan yksin. Kukaan ei kiitellyt minua, joka pyöritin arkea töissäkäynnin sivussa, jotta mieheni pystyi keskittymään rakentamiseen. Tälläinen pikkusielu minä olen. Mutta kyllä se kysyy hieman struktuuria, että ehtii huoltotöistä vähän rakentamaankin.
Jotta struktuuria vähän miehenkin hommiin. Auttaisikohan, jos laittaisin muistilapulle rakennettavat kohteet ranskalaisin viivoin? Vai käskisikö Rakentaja tunkea lappusen syvälle -?
En taida kokeilla....
No monikin seikka. Ensinnäkin olen sitä mieltä, että parisuhteessa molempien ei tarvitse päteä samoilla alueilla, olen täysin onnellisen tyytyväinen siitä, että mieheni osaa korjata ja huoltaa autot sekä rakentaa talon taikka kasvihuoneen. Tosin ei haittaisi, että hän osaisi käyttää imuria tai pesukonetta, mutta se on taas toinen juttu...
Minä ilmoitin tässä tänään, että olen hommia vailla. Että voisinkos tehdä jotain kasvihuoneen eteen. Mieheni ilmoittikin, että maalaushommia olisi tarjolla. Kun hän oli laittanut maalaustelineen, maalin, pensselin ja kuivaustelineen valmiiksi, aloitin urakkani.Keskeytin sen tosin useampaan kertaan, sillä täytyihän minun käydä laittamassa pyykit narulle, valmistaa ruoka, auttaa lapsia etsimään eräs kirje sekä siihen vastaamiseen tarvittava kirjepaperi...mutta sain kuitenkin maalattua ne muutamat vanerit - jopa kahteen kertaan.
Aikaisemmin, kun remontoimme taloamme, kiristelin useinkin hampaitani, kun ihmiset ihastelivat mieheni ahkeruutta ja kädentaitoja. On se upeaa kun rakentaa ja korjaa - ihan yksin. Kukaan ei kiitellyt minua, joka pyöritin arkea töissäkäynnin sivussa, jotta mieheni pystyi keskittymään rakentamiseen. Tälläinen pikkusielu minä olen. Mutta kyllä se kysyy hieman struktuuria, että ehtii huoltotöistä vähän rakentamaankin.
Jotta struktuuria vähän miehenkin hommiin. Auttaisikohan, jos laittaisin muistilapulle rakennettavat kohteet ranskalaisin viivoin? Vai käskisikö Rakentaja tunkea lappusen syvälle -?
En taida kokeilla....
perjantai 14. elokuuta 2009
Matkustamisesta, osa 3.
Tätähän te olette odottaneet, sinkkumatkailuosuutta. Niinpä niin. Yritän muistella niitä aikoja, onkohan siitä noin kaksikymmentävuotta. Ei paha.
Ja ystävät rakkaat - en mainitse nimiä:)
Jos ohittaisimme pakolliset laivaristeilyt Tukholmaan, pääasia että pysyimme pinnalla. Tosin harva on risteillyt sellaisella uniikki-risteilyllä kuin minä ja kämppikseni: Miss märkä T-paita tittelillä ystäväni voitti meille päivä Tukholmassa-risteilyn. Se oli aika hohdokasta silloin, sillä Silja Serenade oli ihan upouusi. Matkalle valmistauduimme käyttämällä minun palkintoani, solariumkorttia. Jäin nimittäin toiseksi.
Varsinainen extreme-reissu oli " Le petit tour de France". Interrail. Ja minä pahvi matkustin yksin Jyväskylästä Pariisiin junalla. Tänäpäivänä en varmaan selviytyisi siitä. Otin vielä evääksi banaania. Jumalauta! Keskikesällä. Helvetin pieni budjetti, matkaa Jyväskylästä ensin Helsinkiin, Tukholmaan ja sieltä junalla Tanskan kautta Keski-Eurooppaan. Muistaakseni tein matkaa reilut kaksi vuorokautta. Onneksi tapasin junassa tanskalaisen Metten, joka älysi ostaa viiniä lautalla ( Ruotsista Tanskaan). Eihän minulla ollut kuin frangeja.
Ja voitte kuvitella oliko niistä banaaneista syötäväksi.
Pariisissa oli hauskaa. Meitä luultiin usein espanjalaisiksi. Matkustimme mm. Nantesiin, Nizzaan, Carcassonneen, Biarritziin. Minulle tärkeä kohde oli Lourdes, mutten sitten krapuloissani kestänytkään paikan uskonnollista ilmapiiriä. Se oli todella koskettavaa. Paikallinen nunna kyllä komensi meitä iltamessuun, mutta päätimme kuitenkin mennä hampurilaisille.
Yöjuna Nantesista Nizzaan oli veikeä. Meillä oli matkaeväänä puolentoista litran muovipullo punaviiniä ( myyjä pudisteli päätään paheksuvasti, kun ostimme sen. Kuulema niin huonoa...)
jossain puolen yön paikkeilla tuli loossiimme musta mies. Olimme nukkuvinamme. Jotenkin kammotti, kun keskellä pimeyttä oli joku, jota emme nähneet...
No se siitä reissusta. Torakoita oli. Ja niin, siellä Nizzassa ne amerikkalaiset...Ystäväni hurmasi heidät erinomaisella englannillaan. Tuoppien ääressä kerroin, kuinka olin tullut kaukaa Euroopasta junalla ja blaablaa...kaverit äimistelivät. Yksi sitten kysyi ystävältäni, että mites sinä tulit Ranskaan. Ystäväni sanoi hymyillen: " Well, I took a flight."
Eikä pojista sen enempää. Kaikenlaisiin vilauttelijoihin sitä sinkkumatkailija törmää, sen voin luvata. Juna-asemilla, puistoissa. Erään toisen ystäväni kanssa kiipesimme iltapäivällä Ateenan Likavittos- kukkulalle. Yksi vatkaaja oli aina mutkan edellämme, ja heilutteli sitten ylämäessä. Huipulle päästyämme olimme onnellisia, että olimme turvassa. Kunnes pimeys laskeutui yhtäkkiä ja hissiä ei ollutkaan alas- silloin pelkäsin oikeasti. Käsikädessä juoksimme kukkulalta alas, peläten joka mutkan takaa vaanivaa vilauttelijaa. Onneksi ei käynyt kuinkaan.
Mutta on ollut tilanteita, jolloin olisi voinut käydä huonosti. Koska periaatteenani on ollut kirjoittaa kohtalaisen lyhyitä juttuja, jatkan siitä ensi kerralla.
Ja ystävät rakkaat - en mainitse nimiä:)
Jos ohittaisimme pakolliset laivaristeilyt Tukholmaan, pääasia että pysyimme pinnalla. Tosin harva on risteillyt sellaisella uniikki-risteilyllä kuin minä ja kämppikseni: Miss märkä T-paita tittelillä ystäväni voitti meille päivä Tukholmassa-risteilyn. Se oli aika hohdokasta silloin, sillä Silja Serenade oli ihan upouusi. Matkalle valmistauduimme käyttämällä minun palkintoani, solariumkorttia. Jäin nimittäin toiseksi.
Varsinainen extreme-reissu oli " Le petit tour de France". Interrail. Ja minä pahvi matkustin yksin Jyväskylästä Pariisiin junalla. Tänäpäivänä en varmaan selviytyisi siitä. Otin vielä evääksi banaania. Jumalauta! Keskikesällä. Helvetin pieni budjetti, matkaa Jyväskylästä ensin Helsinkiin, Tukholmaan ja sieltä junalla Tanskan kautta Keski-Eurooppaan. Muistaakseni tein matkaa reilut kaksi vuorokautta. Onneksi tapasin junassa tanskalaisen Metten, joka älysi ostaa viiniä lautalla ( Ruotsista Tanskaan). Eihän minulla ollut kuin frangeja.
Ja voitte kuvitella oliko niistä banaaneista syötäväksi.
Pariisissa oli hauskaa. Meitä luultiin usein espanjalaisiksi. Matkustimme mm. Nantesiin, Nizzaan, Carcassonneen, Biarritziin. Minulle tärkeä kohde oli Lourdes, mutten sitten krapuloissani kestänytkään paikan uskonnollista ilmapiiriä. Se oli todella koskettavaa. Paikallinen nunna kyllä komensi meitä iltamessuun, mutta päätimme kuitenkin mennä hampurilaisille.
Yöjuna Nantesista Nizzaan oli veikeä. Meillä oli matkaeväänä puolentoista litran muovipullo punaviiniä ( myyjä pudisteli päätään paheksuvasti, kun ostimme sen. Kuulema niin huonoa...)
jossain puolen yön paikkeilla tuli loossiimme musta mies. Olimme nukkuvinamme. Jotenkin kammotti, kun keskellä pimeyttä oli joku, jota emme nähneet...
No se siitä reissusta. Torakoita oli. Ja niin, siellä Nizzassa ne amerikkalaiset...Ystäväni hurmasi heidät erinomaisella englannillaan. Tuoppien ääressä kerroin, kuinka olin tullut kaukaa Euroopasta junalla ja blaablaa...kaverit äimistelivät. Yksi sitten kysyi ystävältäni, että mites sinä tulit Ranskaan. Ystäväni sanoi hymyillen: " Well, I took a flight."
Eikä pojista sen enempää. Kaikenlaisiin vilauttelijoihin sitä sinkkumatkailija törmää, sen voin luvata. Juna-asemilla, puistoissa. Erään toisen ystäväni kanssa kiipesimme iltapäivällä Ateenan Likavittos- kukkulalle. Yksi vatkaaja oli aina mutkan edellämme, ja heilutteli sitten ylämäessä. Huipulle päästyämme olimme onnellisia, että olimme turvassa. Kunnes pimeys laskeutui yhtäkkiä ja hissiä ei ollutkaan alas- silloin pelkäsin oikeasti. Käsikädessä juoksimme kukkulalta alas, peläten joka mutkan takaa vaanivaa vilauttelijaa. Onneksi ei käynyt kuinkaan.
Mutta on ollut tilanteita, jolloin olisi voinut käydä huonosti. Koska periaatteenani on ollut kirjoittaa kohtalaisen lyhyitä juttuja, jatkan siitä ensi kerralla.
lauantai 1. elokuuta 2009
Tulevaisuuden talosuunnittelua?
Jos perheessä asuu Mies, joka korjaa ja purkaa autoja, moottoreita ja koneita, hän tarvitsee autotallin. Tai pikemminkin hallin. Jos tämä Mies harrastaa myös huonekalujen rakentelua ja entisöintiä, hän tarvitsee verstaan. Perheen naisnäkökulmasta verstashallikombinaation tulisi olla seuraavanlainen: Lämmin, riittävän suuri, hyvin naamioitu tontin viimeiseen nurkkaukseen, varustettu vessalla ja pukeutumishuoneella. ( Siinä voisi jopa yöpyä? Siis jos oikein kireäksi menee? ). Vesipiste lämpimällä vedellä sekä pesukone öljyisiä vaatteita varten. Pieni jääkaappikin, ehkä?
Näin ollen Miehen ei tarvitsisi pestä öljyisiä käsiään talon vessassa, koska lavuaariin jää usein ilkeitä tahroja tämän toimenpiteen jälkeen. Itse asiassa hän voisi siistiytyä ihmismäiseen kuntoon ENNEN kuin astuu kotiinsa sisälle.
No joku voi nyt vähän närkästyneenä todeta, että eikö olisi parempi, jos Mies muuttaisi kokonaan asumaan autohalliverstaaseensa? No periaatteessa ei tietenkään, vaikka käytännössä näin usein tapahtuu. Yöt on kuitenkin syytä viettää oman vaimon vieressä.
Ja tastäpä aasinsilta siihen, miksi olisi niin ihanaa, jos perheen naisella olisi oma pukeutumishuone. Tai vaikkapa molemmilla omat pikku soppensa vessalla ja vaatehuoneella varustettuina. Iso ihana kampauspöytä, riittävä kokovartalopeili ja tilaa vaatteille. Sinne saisi rouva levitellä meikkinsä ja asusteensa, eikä hänen puolellaan ainakaan lojuisi yhtään hikisiä sukkia, jotka " ovat menossa" pyykkiin. ( Sielläkin voisi periaatteessa yöpyä, jos oikein kiukuttaisi...)
Niin että tämänsorttisia uudistuksia laittaisin, jos uutta taloa rakentaisin. Nyt olen pakkoraossa joutunut pikkuhiljaa muokkaamaan kodinhoitohuoneesta kauneuspistettä: siellä roikkuvat kaikki koruni koukuissa ja peilin edessä laitan hiukseni ja meikkaan. Arvaatteko miksi? Nuoriso on vallannut yläkerran vessan omakseen. Ja alakerran vessaan ei saa jättää mitään pukkeja ja purnukoita. Se kun on näet " herraväen" oma.
Näin ollen Miehen ei tarvitsisi pestä öljyisiä käsiään talon vessassa, koska lavuaariin jää usein ilkeitä tahroja tämän toimenpiteen jälkeen. Itse asiassa hän voisi siistiytyä ihmismäiseen kuntoon ENNEN kuin astuu kotiinsa sisälle.
No joku voi nyt vähän närkästyneenä todeta, että eikö olisi parempi, jos Mies muuttaisi kokonaan asumaan autohalliverstaaseensa? No periaatteessa ei tietenkään, vaikka käytännössä näin usein tapahtuu. Yöt on kuitenkin syytä viettää oman vaimon vieressä.
Ja tastäpä aasinsilta siihen, miksi olisi niin ihanaa, jos perheen naisella olisi oma pukeutumishuone. Tai vaikkapa molemmilla omat pikku soppensa vessalla ja vaatehuoneella varustettuina. Iso ihana kampauspöytä, riittävä kokovartalopeili ja tilaa vaatteille. Sinne saisi rouva levitellä meikkinsä ja asusteensa, eikä hänen puolellaan ainakaan lojuisi yhtään hikisiä sukkia, jotka " ovat menossa" pyykkiin. ( Sielläkin voisi periaatteessa yöpyä, jos oikein kiukuttaisi...)
Niin että tämänsorttisia uudistuksia laittaisin, jos uutta taloa rakentaisin. Nyt olen pakkoraossa joutunut pikkuhiljaa muokkaamaan kodinhoitohuoneesta kauneuspistettä: siellä roikkuvat kaikki koruni koukuissa ja peilin edessä laitan hiukseni ja meikkaan. Arvaatteko miksi? Nuoriso on vallannut yläkerran vessan omakseen. Ja alakerran vessaan ei saa jättää mitään pukkeja ja purnukoita. Se kun on näet " herraväen" oma.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
