Remontin keskellä

Home todettiin siis tammikuussa, ja huhtikuun alussa mieheni jäi vuorotteluvapaalle, ja alkoi remontin. Tätä ennen olimme jo vieneet tavarat säilöön, ja muuttaneet talomme alakertaan.

Ja sitähän kesti. Toukokuussa kaivettiin perustukset laajennusosalle, ja samaan aikaan purettiin yläkertaa. Kesäkuun alussa lähti katto, ja uusi katto rakennettiin - ja minullekin alkoi pikkuhiljaa muodostua käsitys siitä, millainen talo meille tulisi. Neliömäärä kasvoi 80:sta 136:een. Saimme ihan uudet sauna- ja pesutilat, sekä yläkerran. Sinne rakennettiin kolme makuuhuonetta, lelukomero leluille, wc ja aula. Parvekekin on.

Kyllä kelpaa. Talomme on lähes kokonaan rakennettu uudelleen- putkistot, ikkunat, ulkovuoraus, eristeet. Eristeenä käytimme ekovillaa, jonka laittoon minäkin sain osallistua.
Enää ei näy niitä isoja , mustia hämähäkkejä, jotka viihtyivät sahanpurussa.

Muuten, oli mielenkiintoista, kun avasimme keittiön lattian. Kun ensin oli lapioitu sahanpuru pois, lahot lattialankut jne- löytyi mielenkiintoinen roskien jäämistö. Entisaikaan ei ilmeisesti niin piitattu, vaan työnnettiin roskat tuuletusluukuista talon lattian alle.

Rautatomua, rikkinäistä lasia, peltiä- eikä laisinkaan esim. Arabiaa tai muuta arvokasta. Muutama pieni maustetölkki, jotka pelastin koristeeksi. Muu kama piti viedä kaatopaikalle.

Marraskuussa pääsimme saunomaan uuteen saunaan ja nukkumaan uusiin makuuhuoneisiin!
Seuraavana kesänä tehtiin työhuone, keittiö ja olohuone. Tavallaan kaksi vuotta vei talomme peruskorjaus ja laajennus- eikä valmista ole vieläkään.

Listat puuttuvat...

Ajatuksia ruuanlaitosta

Eteenpäin on menty niistä ajoista, jolloin laitoin keittoon kokonaisia perunoita, tai kuorin appelsiinin ennenkuin puristin siitä mehua ( käsin ). En ole myöskään erehtynyt toista kertaa leipomaan pizzaa voipaperin päälle.

Näin lomalla ruuanlaitto tökkii kuitenkin lähes yhtä paljon kuin arkenakin- sillä erotuksella, että lomalla ainakin pyrin laittamaan sitä ns. KOTIRUOKAA.

Määritelläänpä tämä sana. Minulle sana kotiruoka tarkoittaaa terveellistä, kotona itsevalmistettua ruokaa. Se voidaan valmistaa myös puolivalmisteista- elikkä mielestäni kinkkukiusaus, johon käytän pakastettua perunasipulisekoitusta, on kotiruokaa. Lihapadat, jauheliharuuat- kaikki nämä ovat hyvää kotiruokaa. Uunikalakin lasketaan niihin, vaikka perheessämme asuva herrahenkilö sitä teollisen makuiseksi moittiikin.

Kalakin pitäisi kai kasvattaa itse? Nimittäin taloutemme miesnäkökulmalla on luolamiehen näkemys kotiruuasta, näin hieman kärjistäen. Valmiiksi pestyissä varhaisperunoissa on " koira haudattuna", mitä hankalampia potut ovat pestä, sen paremmalle maistuvat. Hänen lempireseptinsä alkaa Kirsti Lakopouloksen kirjassa " Tie miehen sydämeen kreikkalaisittan ", sanoilla: " Otetaan yksi lammas ".

Mutta "kaikissa meissä asuu pieni makkara"- ja tunnustaudun intohimoiseksi yrttien kasvattajaksi. Mikään ei sykähdytä niin paljon, kuin se, että hakee omalta kasvimaalta lipstikkaa, timjamia, persiljaa, sipulia, tilliä tai porkkanoita.

Perunaa meillä ei kasvateta. Suku nauraa minulle vieläkin, kun olisin syksyllä perunat istuttanut.

Lähiölapsuus 70-luvulla, osa 3.

Kuka muistaa APU-lehden paperinuket? Kummitätini postitti minulle niitä, ensimmäinen taisi olla Ruotsin kuningatar Silvia hääpuvussaan. Muita suosikkejani olivat Riitta Väisänen ja Armi Aavikko. Olen todella pahoillani, että nuo nuket ovat kaikki hävinneet. Niitä kuitenkin kertyi aika monta.

Sain myös ensimmäisen barbieni 70-luvun alussa. Sillä oli hiukset kiinni, ja musta hame, yläosassa oli jokin vaaleanpuna-valkoruudullinen pusero. Myöhemmin saimme siskon kanssa Barbie-Superstar-nuket, mutta se taisi olla jo lähempänä 80-lukua. Todella suosittuja olivat myös Daisyt- harmi, ettei yhtään Daisyä ole säilynyt omille lapsilleni. Superstarit kyllä ovat.
Myös neljän nuken " sisarussarja" oli suosittu- vaaleahiuksinen taisi olla Britt, sitten oli jokin tummaihoinen ( Denise?? )- en oikein taida muistaa. Mutta asiasta toiseen...

Meillä kerrostalon lapsilla oli kaksi keinoa hankkia rahaa. Ensimmäinen oli ovien avaus. Kun näimme asukkaan tulevan kotiinsa , juoksimme rapun eteen ja avasimme rappukäytävän oven. Siinä meitä oli sitten 3-4 tenavaa käsi ojossa odottaen muutaman pennin ovenavauspalkkaa. Joku onnekas sai joskus jopa kymmenpennisen...

Toinen hyvä keino rikastua oli, jälleen kerran , "vakoilla" talon " isoja poikia", jotka istuivat penkillä ja tupakoivat, tai muuten vaan juttelivat. Kun he lähtivät pois penkiltä, tarkastimme välittömästi, oliko keneltäkään pudonnut rahaa penkin alle. Joskus löytyi jopa kymppi.

Mattotelineet olivat paitsi mainioita kiipeily- ja roikkumistelineitä, myös aarteenetsintäpaikkoja. Nöyhdän ja pölyn joukosta saattoi löytää - jälleen kerran rahaa- tai nuppineuloja, helmiä tai muuta mukavaa. Kerran löysin hiekkalaatikolta pennin. Valehtelin kaverilleni Raijalle, että sillä saa kaksi tikkaria kaupasta. Ostimme tikkarit kuitenkin niin, ettei kassatäti huomannut- hipsimme kassan ohi selät kumarassa, tikkarit kourissa- muka huomaamattomasti ulos.
Kiinni jäätiin. Raijan isä löysi meidät syömästä tikkareita. ( sellainen litteä, jossa oli ruskeita ja valkoisia raitoja- suklaan ja mintun makuinen ).
Kotiarestin lisäksi jouduin menemään pyytämään kaupantätiltä anteeksi ja maksamaan tikkarin..

Ämpäri-katoava luonnonvara?

Tämä tarina on tosi.
Montako ämpäriä tarvitaan keskivertoperheessä? Minä veikkaisin noin kolmea, jos lasten hiekkaleluja ei lasketa mukaan. Moppiämpäri lattianpesua varten, marjaämpäri marjastusta varten ja Muu Ämpäri kaikkea muuta varten.

Mieheni tarvitsee ämpäreitä käsittämättömän paljon . Muu Ämpärin hän saa käyttökelvottomaksi sekoittamalla siihen koe-erän sementtiä. Sitten tarvitaan marjaämpäri, jotta autonpesu voidaan suorittaa oikeaoppisesti. Jotenkin vain ämpärin pohja ei kestä, se halkeaa ( Älkää kysykö miten ).
Jotain mössöä täytyy sekoittaa verstaassa- siihen haetaan ( helevetin salaa hiipien ) se kiiltelevä moppiämpäri, joka odottaa kauniisti omalla paikallaan kodinhoitohuoneessa.

Kaikki on rauhallista viikkosiivoukseen asti. Koska en löydä moppiämpäriäni sieltä mistä pitäisi, kävelen tottuneesti varaston pihaan. Tämä ei näet todellakaan ole ensimmäinen kerta, jolloin etsin ämpäriäni ympäri tonttiä.

Siellähän se. Joku musta rätti lilluu ämpärissä, joka on osittain jonkin tahmean peitossa.
Haistatan - ja ajan lähimpään kauppaan ostamaan itselleni uuden, vaaleanpunaisen ämpärin siivousta varten.

Arvatkaapa, mitä mieheni sai isänpäivälahjaksi? Ikioman ämpärin.

Kasaantumisilmiö

Tämä on helppo testata: Siivoa jokin taso , esimerkiksi keittiöstä, vaikka lipaston päällinen tai pieni sivupöytä. Voit laittaa siihen kokeeksi kauniin liinan tai lautasen, ihan miten vaan.
Ja sitten testaamaan: Kuinka kauan menee, ennenkuin taso on täynnä siihen kuulumatonta kamaa? Veikkaampa, ettei kovin kauaa.
Meillä on eteishallissa kaunis vanha lipasto. Sen päälle kuuluu kaitaliina, lasimalja kynttilälle ja vuodenajasta riippuen joko lyhty tai maljakko.
Sen päältä löytyy tällä hetkellä akkuporakone, rullamitta, jalkarasva,kolikoita, aurinkolasit, huulirasva , vakuutuslasku ja kamera.

No, jos et halua näin laajaa testiä suorittaa, aseta vain ylimääräinen kori tai koristelautanen tms kulho johonkin pöydälle. Pian se on täynnä pattereita, ruuveja, hiuslenksukoita, purukumia, käsirenkaita, kindermunayllätyksiä, brätsin kenkiä jne...

Olen todennut ilmiön, mutta minulla ei ole selitystä sen syntyyn. Eikä sen puoleen teoriaa siitä, kuinka kasaantumisilmiön pystyisi välttämään. Näin vain tapahtuu ja sen kanssa lienee opittava elämään?

Kotiapulaisen paikka auki

Asuuko teidänkin perheessänne anonyymi henkilö Joku tai Kukaan? Se passiivissa puhuteltu henkilö, joka on läsnä perheen arjessa säännöllisesti?
" Joku vois viedä roskat"
" Joku vois siivota nuo kamat tuosta pöydältä"
"Joku vois silittää mun paidan"

Jokua puhutellaan yleensä myönteisessä muodossa, kehoituksenomaisesti. Kukaan saa kielteisempää huomiota:
"Miksei Kukaan ole vienyt roskia?"
" Miksi Kukaan ei ole siivonnut noita kamoja tuosta pöydältä?"

Kyllästyin näihin näkymättömiin tyyppeihin, ja otin asian esille keskustelussa kotitöistä ja niiden jakautumisesta epätasaisesti perheen naispuolisen aikuisen kontolle. Vaahtosin, että nyt ei puhutella Jokua tai Kukaan- tyyppejä, vaan perheeseen muuttaa kuvitteellinen kotiapulainen, Alva. Alva pyykkää, tiskaa, siivoaa ja tekee ruuan. Ja niin pois päin.

Näin huumorin avulla kotihommatkin sujuivat kotvasen. Kunnes taas hikeennyin pyykkivuoren, kissankarvojen ja muiden jatkuvien ja keskeneräisten töiden keskellä.
" Nyt se p**keleen Alva saa kyllä potkut! "

Ruiskuttelusta

Meillä on kaksi kissaa. Kolmaskin oli, mutta se sai uuden kodin, koska stressaantui remontista. Stressi purkautui ruiskutteluna vääriin paikkoihin. Koulureppuihin, pyykkikoriin, matoille, nurkkiin..
Jäljelle jääneet kaksi kaverusta eivät onneksi ruiskuttele säännöllisesti muualle kuin pelletteihinsä- mutta säännöllisen epäsäännöllisesti sitä kuitenkin tapahtuu. Silloin, kun meillä on ollut vieraita, tai jos olemme olleet reissussa. Myöskin, jos niillä on keskenään jotain kahnausta.

Yllätin tässä erään kerran molemmat pissipuuhissa työhuoneessa, joka normaalisti on kissavapaata aluetta sillä pidämme oven pääsääntöisesti kiinni.
Raivostuin, ja päätin, että nyt saa toinen kaveri lähteä, ja soitin eräälle tutulle, joka lupasi huostaanottaa kaverin.
Reissu kesti kolme päivää, ja sinä aikana tuttavani sohva kustiin kaatopaikkakuntoon. Ja kissa tuli takaisin kotiin.

Ajattelin, että nyt saa riittää. Olen kissat halunnut ja minun täytyy vastuuni kantaa. Ja pestä lattioita.

Samasta asiasta tuli mieleeni, kun olin ensimmäisessä työpaikassani leikkikoulussa. Jaakko-poika tuli touhukkaana selittämään: " Opettaja, opettaja! Kun olin vessassa ja pippelini oli vähän vinossa niin se pissi meni YLI ÄYRÄIDEN! "

Sattuuhan sitä.

Remontti alkaa

Sain sitten mieheni vakuuttuneeksi siitä, että ullakkoa voisi vähän levittää. Kutsuimme paikalle
Miekkosen, joka lupautui piirtämään mahdolliset muutostyöt. Koska vanhoja piirustuksia ei ollut, vaati hän purkamaan vähän seinää, jotta pääsi tutkimaan, oliko laajentaminen edes käytännössä mahdollista.

Aikansa hän mönki sahanpurujen seassa. Totesi sitten tyynesti: " Tätä ei voi laajentaa. Katto on ihan homeessa. Se täytyy purkaa."

Pienestä suunnitellusta komerotilan laajennuksesta kasvoi sitten koko talon laajennusprojekti.
L-kirjaimen muotoinen talo kasvoi suorakaiteen muotoiseksi, katto purettiin kokonaan ja rakennettiin uusi yläkerta.

Ennen varsinaisen remontin alkua kävi terveystarkastaja ottamassa näytteet homeesta. Se luokiteltiin erittäin haitalliseksi terveydelle. Ja niinpä ullakolla ei voinut enää asustaa.

Eristimme ullakkokerroksen, veimme suurimman osan huonekaluistamme ja tavaroistamme varastoon ja muutimme alakertaan. Käytössämme oli siis keittiö ja olohuone plus pesutilat ja sauna. Home löydettiin tammikuussa, ja huhtikuun alkaessa olimme valmiit aloittamaan purkutyöt.

Erään remontin anatomia

Kevät.
Mieletön pesänrakennusvietti.
Sopiva talo pihoineen- miten kauniilta keltainen talo näyttikään auringonpaisteessa!
Varaava tulikivitakka, uusittu keittiö, eli remontin tarve olisi vasta tulevaisuudessa, kun lapset kasvaisivat. Juuri nyt talon neliöt riittäisivät meidän perheelle. Ja hintakin oli sopiva.
1954 rakennettu , myöhemmin laajennettu kahden huoneen mökki 1250 neliön tontilla, kolmen kilometrin päässä taajaman keskustasta. Ihan hyvä juttu?

Puolitoistavuotta ehdittiin asua, kun aloin oikeasti kaivata lisätilaa. Ajattelin, että ullakon, joka oli nykyään lämmintä tilaa ja toimi makuuhuoneina, lipat olisi voinut laajentaa ja muuttaa kaappitilaksi. Seisontakorkeus oli kuitenkin noin 120 cm , siis seinän vieressä ( keskilattialla mahtui juuri ja juuri seisomaan suorana ) joten sinne olisi hyvin sopinut levittää vaikkapa sängyille paikkaa, tai kaappeja. Lisäksi aloin kaivata eteistiloja, ja talossamme oli ulkokuisti. Ajattelin, että sen olisi voinut muuttaa lämpimäksi tilaksi.
Helppo nakki? Lue jatko- ei se ihan niin helposti sujunutkaan.
( Muuten, rullaa hiirellä sivun alalaitaan. Sieltä löytyy kuvia remontista.)

Lähiölapsuus 70-luvulla, osa 2

"Ruut ruut, kello löi jo kakstoist keisari seisoo palatsissaan, niin musta kuin multa, valkea kuin varsa, kuka tulee viimoseks, se on kuolemaks!"
Paljon muitakin lauluja ja hokemia osasimme, ne kuuluivat oleellisena osana hyppynarulla hyppimiseen. Twist-naruillakin hypättiin, "laadut" eli hyppykuviot olivat aina nilkoista kainaloihin asti. Muistan vieläkin yhden kuviosarjan, ja opetin sen vitosluokan tytöille viime vuonna. Olivat innoissaan.

Kerrostalossamme asui lähes ainoastaan armeijan kapiaisia perheineen. Viereistä taloa kutsuttiin poliisitaloksi, siellä asui luultavasti sitten poliisien perheitä. Pihojen rajat olivat meidän lasten mielessä selkeät- naapuritalon lasten kanssa ei leikitty, korkeintaan haastettiin riitaa.
Talomme oli rakennettu ihan 70-luvun alussa, ja silloin kiinnitettiin ilmeisesti huomiota yleisiin tiloihin- oli askarteluhuone, lentopallokenttä ja jopa uima-allas! Talon miehet pelasivat usein iltaisin lentopalloa ja me lapset pörräsimme kannustamassa.

Erään kerran olin ystäväni kanssa kahdestaan saunomassa, taidettiin olla jo 9-vuotiaita. Ystäväni keksi, että jäädään pesuhuoneeseen " vakoilemaan" seuraavan saunavuoron saunojia.( pukuhuoneita ja pesuhuoneita oli nimittäin kaksi). Siinähän me sitten hihitimme pesuhuoneen lattialla ja kurkistelimme altaaseen, jossa naapurin setä oli uimassa. Kunnes kuulimme rykäisyn takanamme, ja kohtasimme naapurin rouvan kiukkuisen nuhtelusaarnan.
Hetken aikaa kyllä nolotti tosi paljon.

Lähiölapsuus 70-luvulla, osa 1.

Asuimme viisikerroksisessa kerrostalossa, jonka piha oli yhteinen kolmikerroksisen talon kanssa. Rappuja taloissa oli yhteensä 6, A-F. Me asuimme A-rapussa, ensimmäisessä kerroksessa. Makuuhuoneiden ikkunoista näki asvaltoidulle etupihalle, jossa oli autojen parkkipaikka. Olohuoneen parvekkeelta näki takapihalle, joka oli kohtalaisen jyrkkä, metsäinen rinne.

En saa mieleeni yhtään huonoa muistoa tuosta ajasta. Talojen takana levittäytyi metsä, joka rajautui armeijan alueeseen. Se oli erotettu aidalla, mutta kiehtoi meitä lapsia suunnattomasti. Monesti makasimme aivan aiden vieressä " vakoilemassa". Myöhemmin alue poistettiin armeijan käytöstä, ja hylätyt bunkkerit tulivat meidän "haltuumme". Tänä päivänä nekin ovat hävinneet, tilalla taitaa olla tennishalleja.

Itse kerrostalo oli lasten kannalta mitä mainioin leikkipaikka. Talossamme asui paljon lapsia, ja kaikista parhaampina muistan ne valoisat kesäillat, jolloin nuorisokin innostui leikkimään meidän pienten kanssa kirkonrottaa tai nurkka-jussia. Siinä viisi-vuotiaat ja 16-vuotiaat leikkivät yhdessä, kunnes tuli nukkumaanmenon aika. Kirkonrottaakin pelattiin aina pitkän kaavan mukaan: "vasta pesty puhdas selkä, kuka siihen viimeeks pisti".

Erittäin jännittäviä olivat tietenkin kielletyt huvit, kuten talon alakerran käytävissä "murhaaja-leikki", tai muunlainen piilosilla olo asukkaiden säilytyshäkeissä tai kellarissa. En vieläkään voi ymmärtää sitä, että alakoululaisena kiipesin rautatikkaita pitkin viisikerroksisen talon katolle, ja makuuasennossa katselin sieltä sitten alas. Ystäväni oli haka taituroimaan parvekkeen kaiteella ja rappukäytävän kaiteissa- olen todella ihmetellyt sitä, ettei meille koskaan sattunut mitään, mitä nyt kerran, kun työnsin pääni rappukäytävän kaiteen pinnojen väliin. Se meinasi oikeasti jäädä siihen...
Hippasilla olo kolmikerroksisen talon katolla katkesi siihen, että talkkari puuttui asiaan. Siihen aikaan oli vielä kunnon talkkareita, jotka pitivät lapset kurissa..

Silloin meilläkin oli televisio, mutta ainoat lastenohjelmat, jotka muistan ovat "Hello, hello, hello" sekä Rosvo- Rudolf. Matti ja Miisu- ohjelman tunnari saa kylmiä väreitä aikaan, niin alakuloinen se sävel oli. Muistan irvistelleeni uutistenlukija Heimo Tauriaiselle, ja sitten , kun hän luullakseni näki sen, menneeni nojatuolin taakse piiloon. Erään kerran närkästyin suunnattomasti, kun kuuluttaja kertoi, että " seuraava ohjelma lähetetään väreissä". Eihän meidän mustavalkoisessa Salorassa mitkään värit näkyneet.

Lastenohjelmien vähyyden takia me seurasimme esimerkiksi Zorroa. Riitti, jos yksi talon lapsista oli nähnyt ohjelman- hän kertoi muille, ja me leikimme sitten Zorroa päivätolkulla. Metsään rakennettiin kartano, ja kaikki raahasivat äitiensä alushameet yms roolivaatteiksi.
Avaruusasema Alfa oli myös hieno juttu, en muista itse saaneeni katsoa yhtään jaksoa, mutta täysillä olin mukana leikissä. Isommat tytöt antoivat minun olla joku "Paul". Muistan sen hyvin siksi, että olin hyvin herttainen ja naisellinen Paul, kunnes joku kysyi, että " Miks se Paul on noin omituinen, ihan kun se olis tyttö."

Oma huone

Kyllä äideilläkin voisi olla oma huone. Enkä todellakaan tarkoita kodinhoitohuonetta, vaan sellaista kauniisti sisustettua huonetta, jossa olisi ihana pehmeä nojatuoli...oikea rentoutumisen ja rauhallisuuden tyyssija. Ovi pysyisi ihan oikeasti kiinni tunkeutujilta- tähän huoneeseen ei tulisi tietokonetta, täällä ei katsottaisi autourheilua . Myöskään barbit ei levittäytyisi tänne..( elukoista puhumattakaan ).
Kevyet uutimet leyhyisivät hiljaa kesätuulessa, ulkona olevan haavan lehtien säestäminä.Pehmeä matto olisi auringonvalon kuvittama...
Ja siinä, kaiken keskellä, istuisi itse ÄITI omassa valtakunnassaan kuningattarena, jalat rahilla ja hyvä kirja kädessään, täyteläistä viiniä lasissaan.

Vanhoja kotimaisia elokuvia katsoessaan huomaa, että entisajan kartanoissa oli "naisten huoneet " tai "rouvien/ emäntien salongit "- näissä huoneissa rouva otti vieraat vastaan , näihin huoneisiin ei herroilla ollut asiaa.

Ahaa- tästäpä sainkin ajatuksen. Talomme neliöt eivät valitettavasti anna periksi , jotta saisin oman huoneen. Miksi tyytyisin kodinhoitohuoneeseen- haluan kartanon, hemmetti vieköön!!

Murphyn laki pyykinpesussa

Sunnuntai-aamuna taisi olla edellisen kerran poutaa ennen tätä päivää. Pesin silloin koneellisen pyykkiä ja vein ulos kuivumaan. Iltapäivällä alkoi sataa, eikä se tauonnut ennenkuin tänään. Äsken hain pyykit sisälle.
Ilma on ollut niin kosteaa, että täällä sisällä ei pyykki tahdo kuivua. Siihen jää ikävä haju, ja sen takia odottelin poutasäätä. Vielä pitäisi täkit ja tyynytkin pestä.

Ajattelin pyykätä oikein urakalla tulevana viikonloppuna, kun kerran kaunista säätä luvattiin.
Niin arvatkaapa mitä- pesukone hajosi.

Mieheni purki koneen, osti ensin 40e osan viallisen tilalle. Ei toimi. Vikaa on myös osassa, joka maksaa 150e.

Nyt me sitten pohdimme, ostammeko uuden koneen vai korjaammeko entisen.
Pohdinnan aikana pyykkivuori kasvaa.

Artikuloinnista

Joskus nuorempana ärsytti suunnattomasti, kun vanhemmat ihmiset jättivät sanan alussa olevan toisen konsonantin pois ( esim. kr, tr ). Tosin ei sitä puhetta aina ymmärtänyt muutenkaan, eräänkin kerran kesti hetken, ennenkuin tajusin, keitä henkilöitä eräs suvun vanhempi naisihminen tarkoitti kertoessaan "rookesta, ritkestä, tepanttiinasta ja eerikistä".

Ilmeisesti kyse on useimmiten jotenkin murteeseen viittaavasta puhetavasta, ei suinkaan artikulaatiovirheistä. Vieläkin tosin ottaa korvaan, jos joku puhuu " resitentistä". " Rakki päälle ja ravatti kaulaan ja resitentin tanssiaisiin ". Niinpä.

Nuorempi sukupolvi alkaa meillä kotona olla aika tarkka. He eivät käytä varkkuja eivätkä seuraa rendejä . Isä-parka sai kuulla kunniansa, kun vanhempi tytär näytti kännykkänsä uutta taustakuvaa. " Se on Britney Spears", hän selitti.
" Ai jaa, vanitatko sää ritneytä", isä kysyi.

Sadesäällä..

Sadepäivän sattuessa loman ajalle voi käyttää aikaansa esim. kodin pikku askareisiin tai esimerkiksi hyvän kirjan parissa. Mikäpä on loikoillessa sohvalla, rapsutella kissaa ja kuunnella sateen tauotonta ropinaa.
Sitä onkin kuunneltu tänä kesänä.
Shoppailukin on ihan mukavaa puuhaa sadesäällä. Isot kauppakeskukset varmistavat sen, että ulos ei tarvitse astua, vaan kaupasta toiseen pääsee siirtymään kuivin jaloin.
Harmi vain, että rahat loppuvat ennenkuin sade.

Taidan painua takaisin sohvalle, p-kele. Tulisi edes telkkarista jotain katsottavaa.

Kuntoharjoittelua

Olen juossut maratonin viidesti, ja vakaa aikomus olisi juosta se elokuussa kuudennen kerran. Pyrähdin tänään pururadalla, juoksin 6 km, sillä ajattelin, että lähdemme taas puolison kanssa sauvomaan iltasella.
Vettä on kuitenkin tullut taukoamatta, joten sauvakävely jäi tekemättä.
Niska on ollut taas jumissa viikon verran. Liekö vanhat kulumat vaivaavat. Sain niihin vuosi sitten omt-hoitoa ja hierontaa. Työterveyslääkäri sanoi, että fysioterapiasta jää itselle muutama kymppi maksettavaa. ( olin nimittäin siinä luulossa, että se on kohtuullisen kallista lystiä). Maksettavaa jäi tarkalleen kaksikymmentäkaksi kymppiä ja viisi euroa päälle.

Yritän siis saada niskani vetreäksi kotikonstein. Pienikin vaiva voi maratonin aikana tulla suureksi, joten lihasten täytyy olla vetreät.

Painonhallintaan tarvitsen kyllä pian konsultaatiota, sillä oltuani viikon kohtuullisen ankaralla dieetillä painoni on noussut kilon.
Jossain mättää nyt pahasti...

Hormonihäiriö?

On se kummaa, että illalla nauttimani viini kasautuu yön aikana silmäpusseihin sekä sormien niveliin. Sormuksia ei voi käyttää, ja varpaatkin ovat ihan tönköt.
Ilmiö alkoi vaivata viimesyksynä, ja tässä yhteydessä huomautankin, ettei pussien ja turvotuksen aikaansaamiseksi tarvittu välttämättä edes viiniä. Samaan aikaan paisumisilmiön kanssa alkoi etumuksenikin kasvaa, ja kuppikoko suureni sitä mukaa.
Aikani ihmettelin, ja riensin sitten lääkäriin. Eihän tämä ole normaalia, että ihminen lihoo ja turpoaa näin, ihan ilman mitään syytä. Raskaana en ollut, mutta varmaan joku kilpirauhashormonijuttu tämä oli. Ajattelin, että saan jotain pillereitä ja kutistun sitten takaisin omiin mittoihini.
Lääkäri tutki ja testasi, ja kaikki arvot olivat ihan normaaleita. " Ikääntyvän naisen vaivoja".
No, entäs tämä kun rintavarustus turpoaa- puserot eivät mahdu päälle? Joku hormonihäiriö se varmaankin on?
" Läskiä, rouva, "lääkäri vastasi. " Se on vaan läskiä".

Höyrypesuri

Saimme anopilta lainaksi höyrypesurin. Entä sitten?

Tämä asia vaatii hieman taustatietoa.

Opiskeluajan ystäväni vieraili luonamme taannoin. Sanoi, että viisitoista vuotta ( onko siitä muka niin kauan?? ) sitten hän ei olisi voinut uskoa että minun talouteeni kuuluu kaksi kissaa( puhumattakaan miehestä ja lapsista..). Sen verran neuroottinen siivoaja olin. Matot suorassa ja verhojen laskokset symmetrisesti. Muovimatot kiilsivät. Ei pölyä missään.

Oppia ikä kaikki. Puolison ja lapset saa vielä pidettyä puhtaana ja taloudenkin järjestyksessä. Mutta kissat? Kaksi kissaa?

Asuttuaan kahdeksan kuukautta kahdessa huoneessa keskellä homeisen talon remonttia paranee pahinkin siivousneurootikko. Tuijotettuaan aamuviiden aikaan röyhkeää hiirtä silmiin( kaveri vaan kiersi nakin tyynesti ja pujahti seinänrakoon ), ja seurattuaan muutamaan muun eliminointia, alkaa kaivata perheenjäseneksi PETOA, joka huolehtii siitä, ettei siimahäntiä tule sisälle.

Otettiin sitten kerralla kaksi. Tavallaan toinen yläkertaan ja toinen alakertaan?

Mutta siihen höyrypesuriin. No, kissoillahan on reviirit. Ja vaikka ovat kuinka leikattuja, joskus täytyy jotain merkkailla. Ja siitä jää hajujälki. ( olen ainut joka sen haistaa ). Jota pesen pesuaineilla ja etikalla. Ja vaan haisee.
Tasan kolme viikkoa on lomaa jäljellä, ja höyrypesuri lainassa. Mies höyryttelee autonpenkkejä. Minä höyryttelen: lattiat, ikkunat, saunan, pesuhuoneen, sohvat ja jos vielä jotain muuta keksin niin annan palaa. AAh!

Miten niin neuroottista?

Projektit

Monet käyttävät sanaa " projekti" jostain kesken olevasta , esimerkiksi työhön liittyvästä tehtävästä. On "haastavia " projekteja, innovatiivisia projekteja, blaablaa-projekteja. Ryhmäprojekteja, näytelmäprojekteja, kaikenmaailmanprojekteja.
Meillä kotona sanaa voi käyttää lähes missä tahansa asianyhteydessä: tällä hetkellä on menossa polkuautoprojekti, koska mersu-projekti saatettiin onnistuneesti katsastuksesta läpi. Ensi kuussa mahdollisesti alkaa kasvihuoneprojekti. Komeroiden siivous-projekti on osittain kesken.
Voisihan sitä korvata "projektin" kansanomaisemminkin- esim. sanalla homma. On nyt hommat kesken, p-kele. Tai: ei sitä kaikenmaailman hommiin ehdi osallistua. Mutta projekti kuulostaa niin paljon hienommalta.
Ikkunoittenpesuprojektista taitaa tulla ikuisuusprojekti tänä kesänä.

Komeroista ja niiden tarpeellisuudesta

Siivosin tänään "ihmekomeromme", joka on saanut nimensä siitä, että sinne mahtuu aivan tautisesti tavaraa. Kummallista, miten paljon ihmisille kertyy kaikenlaista. Meilläkin remontin jälkeen komerotila kolminkertaistui, ja kaikki kaapit ovat täynnä. Tätä ei perheen miesnäkökulma ymmärrä-miten pärjäsimme ennen vähemmällä kaappitilalla ja tulimme silti toimeen?

Muutaman tunnin uurastuksen jälkeen olin saanut kasaan jätesäkillisen roskiin menevää, säkillisen kirpputorille ja löytänyt kaikkea ihanaa- mm. laatikollisen valokuvia lapsista ja muuta vauvakamaa. Lasten vaatteet eivät onneksi jää komeroihin pyörimään, vaan lähtevät kiertoon puolivuosittain. Päätin, että josko vielä tänä kesänä saisin kuvat kansioihin...

Kun mieheni palasi kotiin töistä, esittelin ylpeänä saavutuksiani. " heitin myös roskiin kolmet vanhat kenkäsi, ne rikkinäiset lenkkarit ja nappaskengät sekä ne kauheat pienet talvikengät". No eihän se ihan niin mennytkään, kengät kaivettiin säkistä ja niitä tutkailtiin hartaasti. Tiukan pohdinnan jälkeen mies totesi: " no heitä sitten nämä roskiin jos kerran välttämättä haluat hävittää MUN tavaroitani" .

Kaappitilaa on siis kokolailla sopivasti meidän KAIKKIEN kamoille.

Kesälomasta

Meillä opettajilla on tunnetusti lyhyet päivät ja pitkät kesälomat. Tämä on toki osatotuus, sillä ilta- ja viikonlopputöistä ei tässä yhteydessä puhuta. Ei myöskään siitä, että loppupelissä suurimmalla osalla ihmisistä on koko lailla saman verran lomapäiviä kuin opettajilla.

Joka tapauksessa viisi viikkoa kesälomalla. Yksi viikko Kreetalla ( sen hinnalla ajaisin työmatkani huomattavasti modernimmalla autolla, sivumennen sanoen ) , mutta saatiinpahan edes aurinkoa. Uimme meressä ja altaassa, altaassa ja meressä. Aurinko on kotimaassamme aivan yhtä ihana kuin etelässäkin, mutta näyttäytyy harvemmin. Puutarhaihmisenä olen huolissani odottanut krassien itämistä- josko ne edes kerkeävät kukkaan tänä kesänä. Kreetalla päivänsini oli käsittämättömän rehevä ja upea kukkiessaan- bougainvilleasta puhumattakaan. ( Tosin kyllä kotomaan syreenitkin olivat komeita ).

Aurinkolomalla parasta oli se, että joku toinen valmisti ruuat. Kesälomamatka heti loman alkuun varmisti myös sen, että kolmantena yönä en enää nähnyt unia koulusta ( usein vielä juhannuksenakin herään kylmän hien peitossa). Kaikki olimme myös onnellisia päästessämme kotiin, joten loppulomakin on rauhoitettu. Olut ja kreikkalainen ruoka ( se toisen valmistama ja kaksi kertaa päivässä runsaasti nautittu ) varmistivat myös sen, että painonnousu lähti mukavaan kiriin. Niinpä loppuloman voikin viettää dieettiä yrittäen, komeroiden siivousta ja ikkunoiden pesua lykäten ja sen semmoista. Matot sentään pesin. Mutta niitä oli vain muutama.

Tervetuloa Hansun blogiin!

Olen päättänyt alkaa blogin pitäjäksi, ja rakkaan sisareni sekä hänen Perttinsä avustuksella pyrin aikaansaamaan viihdyttävää ja asiallista luettavaa.

Kolmen tunnin työskentelyn jälkeen he ovat mahdollisesti onnistuneet oivaltamaan kuvankäsittelyn hankaluuksia- emme millään onnistuneet saamaan kuvia oikeaan muotoon. Minä en itse valitettavasti ymmärrä juuri mitään pikseleistä tai muista sellaisista- siksi onkin mahtavaa, että joku muu osaa ja auttaa.

Syitä blogin pitämiseen löytyy ainakin muutama. Ihmisluonteen synnynnäisen narsismin lisäksi haluan pysyä mukana nykyajassa ( isovanhemmat ovat kuulema jurakaudelta ). Toiseksi - päiväkirjan pitäminen sähköisessä muodossa tuntuu luonnistuvan paremmin kuin kynällä kirjoittaen. ( Liekö vaan tottumista?? )
Kolmanneksi: olen aina haaveillut kirjoittavani kirjan. Voisiko tämä olla alku? Kirjoittaminen on kovaa ja kurinalaista työtä. Harva meistä pääsee tavoitteeseensa ilman ponnisteluja.